Mustalinjalla laatua palveluun – Top-Osa Oy

20.10.2020

Top-Osa on pirkanmaalainen tiivistetalo, joka on palvellut asiakkaitaan jo reilu 30 vuotta. Yritys aloitti auto- ja trukkitarvikeliikkeenä. Toimintansa aikana yritys on kasvanut ja kehittänyt erikoisosaamistaan tarvikeliikkeestä tiiviste-ekspertiksi. Top-Osa Oy valitsi Mustalinjan erinomaisen puhelulokin ja soittajantunnistuksen ansiosta.

”Me panostamme laatuun, niin tuotteissamme kuin asiakaspalvelussa.”

– Top-Osan pääliiketoiminta on ollut  viimeiset 10 vuotta hydrauliikka- ja pneumatiikkatiivisteiden valmistus ja myynti, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Kalle Tuominen. – Yrityksen omistajuus siirtyi meille nykyisille omistajille vuonna 2010, jolloin päätimme keskittää liiketoiminnan tiivistetaloksi, Kalle kiteyttää.

Kun Kallelta kysyy, mikä on Top-Osan erityislupaus asiakkailleen, niin vastaus tulee nopeasti:
– Me panostamme laatuun, niin tuotteissamme kuin asiakaspalvelussa. Tarjoamme asiakkaille laadukkaita tuotteita sekä henkilökohtaista, asiantuntevaa palvelua.

Kalle nostaa esille myös henkilökunnan merkityksen osana laadukasta tuotetta:
– Meillä henkilökunta on ollut jo pitkään talossa ja tuntee tuotteet sekä toimialan. Meillä on myös yrityksessä vahva tiimihenki ja jokainen haluaa varmistaa, että asiakkaamme saavat aina vaan parasta, Kalle tiivistää.

Soittajantunnistus ja puheluloki ratkaisevina ominaisuuksina

Asiakaspalvelun laatu ja tehokkuus olivat myös vaikuttavina tekijöinä, kun Mustalinja valittiin Top-Osaan puhelinjärjestelmäksi.
– Mustalinjassa ratkaisevina ominaisuuksina olivat, että Mustalinja kertoo soittajan tiedot jo puhelun saapuessa sekä Mustalinjasta kaikki näkevät yrityksen numeroon saapuneiden puheluiden tilanteen, Kalle kuvaa Mustalinjaa. – Meillä on asiakkaina niin yrityksiä kuin yksittäisiä asiakkaita. Asiakkaat käy meillä paikan päällä, mutta lisäksi paljon asioita hoidetaan puhelimitse ja sähköpostilla.

– Mustalinja-puhelulokista jokainen työntekijä näkee, onko kaikki saapuneet puhelut hoidettu ja onhan asiakas tavoitettu, Kalle kertoo Mustalinjan käytöstä.

Kysyttäessä risuja ja ruusuja Mustalinjasta ja sen käytöstä, Kalle naurahtaa hiukan ja toteaa: – Me ollaan hyvin tyytyväisiä, en muuttaisi mitään.

Mikä on Mustalinja?

Mustalinja on moderni yrityksen viestintäsovellus. Mustalinja mahdollistaa yrityksen saumattoman viestinnän sisältäen muun muassa monipuolisen läsnäolotilojen ja puheluiden hallinnan sekä niiden välittämisen. Yrityksesi kaikki vaihdepuhelut ovat hallittavissa yrityksen sisällä jaettavan Mustalinjan älykkään vaihdelokin ansiosta.

MUSTALINJA -MOBIILIVAIHTEEN OMINAISUUDET

  • paikallis- ja yritysnumerot
  • vastaanottajaryhmät
  • käyttäjien läsnäolotilat
  • puheluiden siirrot ja aikaohjaukset
  • ulospäin näytettävän numeron asettaminen
  • soittajan tunnistus
  • vaihteen sisäinen, reaaliaikaisesti jaettu loki yrityksen puheluiden hallintaan
  • räätälöidyt tiedotteet
  • interaktiiviset äänivalikot
  • puheluliikenteen raportointi mobiilisovelluksessa
  • puhelujen tallentaminen
  • mustalinjan käyttöön tarvitset käyttäjätunnuksen

Mikäli olet kiinnostunut tutustumaan Mustalinjaan, haasta mystinen ICT-tiimimme yhteydenotollasi! Lisätietoja: mustapekka.fi/mustalinja

puh 08 4152 4000

Sähköposti: myynti@mustalinja.fi

ICT-asiahenkilömme tulee käymään luonasi - kahvipaketin kera!

Haluatko tarjouksen Mustalinjasta?

Mobiilivaihteet vertailussa

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen mobiilivaihde testipenkissä.

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Pyydä esittelyä Mustalinjasta

Tällä lomakkeella voit pyytää demoa Mustalinjasta yritykseenne. Esittely on maksuton eikä velvoita yritystänne mihinkään.

Esittely toteutetaan etänä videoneuvotteluna tai tarvittaessa yrityksessänne paikan päällä. Aikaa kannattaa varata noin 15-30 minuuttia.

Haluan esittelyn Mustalinjasta

Tietosuoja

4 + 3 =

Musta-Pekka Oy käsittelee tietoja henkilötietolain (10 ja 24 §) ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta »